Vappumuskari Eiffelin juurella

03/05/2009 at 21:45 3 kommenttia

Sunnuntaina 3.5. pidettiin Pariisin Piiperoiden jo perinteeksi muotoutunut vappupiknik vanhan tutun Eikan eli Eiffel-tornin puistossa. Koleasta Vappupiknik Eiffelin katveessasäästä huolimatta meitä oli siellä noin 40 urheaa pientä ja isompaa piiperoa koolla. Iltapäivä sujui rattoisasti mukavassa seurassa ja piknikillä oli kiitettävästi myös uusia kasvoja.

Aluksi laulaa lurautimme ”Piiri pieni pyörii”, ”Täti Monika” ja ”Leipuri Hiiva” yms. muskarin merkeissä. Tietysti ohjelmaan kuuluivat myös suursuosikit ”Elefanttimarssi” ja ”Pienen pieni veturi”.Pienen pieni veturi

Piknikin antimina oli mm. itsetehtyjä munkkeja, sitruunakakkua ja omenapiirakkaa sekä tietysti kuohuviiniä vapun kunniaksi.

Lapsikatraan veteraanit Kia ja Milla hauskuttivat pienempiään piirtämällä kasvoväreillä hienoja kissoja, sydämiä ja muita koristeita. Iltapäivän aikana urheimmat tenavat kävivät myös poniajelulla🙂

Entry filed under: Piiperot, Puuhailua. Tags: , .

Uusi Piipero-bloggaaja Illallisohjelmaa Café Lapon:ssa

3 kommenttia Add your own

  • 1. Maurelita  |  04/05/2009 15:38

    Ihanalta kuullostaa ! Ajateltiinkin teitä, oli piha täynnä vieraita ja onnistuttiin sentään grillaamaan mekin… =)

    Vastaa
    • 2. jennipiipero  |  04/05/2009 20:58

      Kivakiva! Kuuma merguez kädessä ois ollut oiva lämmittäjä piknikillä, pikkasen kolee oli keli. Mutta muuten oli oikein mukavaa.

      Vastaa
  • 3. Nana  |  05/05/2009 10:38

    Hieno Vappufiilis Eiffel-tornin puistossa. Meillä oli Vappupiknik Kaivopuistossa ranskan lipun alla😉

    Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Trackback this post  |  Subscribe to the comments via RSS Feed


Pariisin suomalaislasten ja -vanhempien virtuaalinen kokoontumispaikka

Viimeisimmät jutut

Eniten klikkauksia

  • Ei mitään

Kalenteri ja julkaistut artikkelit

toukokuu 2009
M T W T F S S
« Apr   Jun »
 123
45678910
11121314151617
18192021222324
25262728293031

Laskuri

  • 22,680 käyntiä

%d bloggers like this: