Pariisin Piiperot

Kolmas kerta toden sanoo! Ja tämä kuuluisa sanonta piti paikkansa myös piipero-piknikin osalta.

Sadepisaroita uhmaten kolme äitiä ja viisi lasta lähtivät kantamuksinensa kohti Marie Antoinetten maatilaa ja johan sadekin väistyi sisukkaiden suomalaisten edestä. Ihmettelimme pässejä ja kilipukkeja, nuorekkaasti piercing-rengastettuja possuja sekä monia muita eläimiä (eikä muuten naureta siellä, että ei muka tunnistettaisi ja tiedettäisi kaikkien kotieläimien nimiä, ihan varmasti tiedettiin, tiedettiin…), kunnes pienempien piiperolaisten suusta alkoi kuulua nälkään viittaavaa nurinaa ja marinaa.

Aloimme kuumeisesti etsimään sopivaa paikkaa leiriytyä, mutta sadepisarat pistivät taas meihin vauhtia ja päätimme leiriytyä Grand Trianonin kupeeseen, jotta kaatosateen sattuessa pääsisimme pian sateelta suojaan.

Repuista ja kasseista kaivettiin silmänräpäyksessä esiin huopaa, liinaa ja monenlaisia eväitä ja herkkuja sekä isoille että pienille. Kian 3-vuotissyntymäpäivän kunniaksi tarjolla oli myös kakkua asiaankuuluvine kynttilöineen, suklaapullia, sipsejä ja naksuja, nalle puh –keksejä ja karkkia ihan oikeiden lastenkutsujen tapaan! Päivänsankari puhalsi kynttilät nopeammin kuin tuuli ennätti ne sammuttamaan ja aikuiset leikkasivat aimo annokset kakkua kahvin kyytipojaksi. Kovan tuulen vuosi tötteröhatut jäivät kassiin odottamaan aikaa parempaa, eikä puhalluspilleistäkään tainnut kuulua inahdustakaan.

Pari piiperoa poistui jo vähän aikaisemmin oikoteitä linnan pihan poikki kohti juna-asemaa ja me loput jäimme vielä syömään karkkia lapsilta salaa. Heinänheitto- ja karkausleikkien käytyä ihan mahdottomiksi päätimme pakata sekä eväät että lapset takaisin kuljetusyksiköihinsä ja lähdimme vielä vähän ihmettelemään eläinten ihmeellistä maailmaa. Kuinka moni teistä on muuten nähnyt lampaiden kerimistä ihan muutaman metrin päästä lähietäisyydeltä? Ainakin kuusi piiperoa voi nostaa kätensä pystyyn tiistaisen kokemuksen jäljiltä!

Ja arvatkaas, muuten miten lopulta kävi sään suhteen? Aivan oikein, ilma lämpeni ihan hellelukemien rajalle, sadepilvet kaikkosivat ja tuulikin tyyntyi… mutta mitäpä sitä valittelemaan, kuten jo matkalla piknikille totesimme, että säähän on ihan kuin Suomessa juhannuksena ;).

Päivi K. Piiperoinen

Samaan aikaan kun Suomessa vietettiin vappua perinteisesti hanskat käsissä ja pipo päässä, lumen peittäessä maan suurimmassa osassa kaukaista kotomaatamme, me Pariisin piiperot kokoonnuimme hurjassa helteessä Champ de Marsin väenpaljoudessa, varjoa etsien ja vettä pienokaistemme päihin suihkutellen. Paikalle ennätti kymmenkunta perhettä. Meno oli hyvin perinteistä vappumeininkiä: Alisa joi alle vuoden ikäisen innolla pullosta suoraan “shamppanjaa”, Milkalla oli vadelmatahroja housun takamuksessa, Päivi K.:n päälle oksensi toinen kaksospojista (kumpi?) ja toinen taisi sirotella munkeista sokeria oksennuksen päälle kuin pisteeksi iin päälle, Olga oli mansikka-ja lakutahroissaan kuin viikon juhlinut teekkari konsanaan ja lopulta kaikki lapset (ja aikuisetkin?) olivat niin sokerihumalassa, että melkein olisi lastensuojeluviranomaisille pitänyt tehdä asiasta ilmoitus… Piiperoiden vastuulliset vanhemmat kuitenkin tukeutuivat shamppanjaan (kaksi yksinäistä naista jäi sitä vielä nurmikolle juomaan pienokaistensa kanssa kun allekirjoittanut perheineen poistui huolestuneena paikalta…liekö ovat kotiin selvinneetkään arvon rouvat?), haaveilivat tahranpoisto-konsultin vierailusta ja vertailivat täydellisen onnistunutta lastenkasvatustaan. Kaikki siis hyvin ja ainakin me löysimme vielä vappupallonkin piknik-paikan vieressä olleesta kuppilasta/karusellista eli vappu oli oikein onnistunut. Eikä ole edes krapulaa (vai voiko sokerihumalasta tulla sellainen?).

T: Jertta Piiperoinen