Archive for maaliskuu 11., 2005
11/03 muskaritapaaminen
Piiperoiden perjantaiseen Muskariin oli kokoontunut kymmenisen äitiä lapsineen. Joukkossa oli muutama uusi kasvokin, sekä vanhojen taapero-konkareiden lisäksi monta vauvaa, Piiperoiden tulevaisuus on siis turvattu. Ruotsalaisella kirkolla oli kotoinen tunnelma ja tällä kertaa tapaaminen aloitettiinkin pullakahveilla, jotta äidit saivat ruuhkaisten aamubussien ja loputtomien metroportaiden jälkeen hieman hengähtää ja tankata kofeiini- ja energiavarastoja. Pastorinkin koira innostui tervehtimään erityisen lämpimästi kaikkia lapsia. Päivin R:n johdolla aloitimme laulut tutuilla Körö Körö Kirkoon seka Kiinan keisari ratsastaa leikeillä. Laulettiin myös Jaakko Kultaa kaikkien lasten nimillä, jotta nämä tulisivat tutuiksi, sekä pyörittiin Pieni Piiri Pyörii laulun tahdissa ja marsittiin peräjälkeen laulaen Pienen Pieni Veturi. Vanhimmat Piiperot osallistuivat jo oikein hienosti ja innostuivat jopa silloin tällöin käsi kädessä pyörimään. Vauva-Piiperoiden äidit saivat aamujumpaa nostellessaan ja leikittaessään pienempiä. Uutena lauluna oli mm. Peikkoäidin Kehtolaulu, jonka sävelissä on hyvä rauhoittua. Kirkolla on kerrassaan taianomainen akustiikka, laulu kuullosti niin puhdassointiselta ja kauniilta, etta ihan ammattilaisiksi olisi voinut erehtyä luulemaan Laulujen ja leikkien jälkeen vietettiin vielä hetki aikaa keskustellen seuraavista tapaamisista sekä muista suomalaisille lapsille suunnatuista aktiviteeteista Pariisissa, kuten Suomi koulusta sekä Pyhäkoulusta. Seuraava tapaaminen onkin lauantaina kahden viikon kuluttua, toivottavasti taas monet pääsevat mukaan ! Katja Piiperoinen
Näin ainaskin Piiperoiden mielestä!
15 comments 11.03.2005